UUTISET

Pohjanmaan Kalusteelle myönnettiin kansainväliset laatu- ja ympäristösertifikaatit

Pohjanmaan Kaluste Oy:lle myönnettiin 9. helmikuuta 2012 kansainväliset johtamisen laatusertifikaatit ISO 9001 ja ISO 14001. Pohjanmaan Kaluste Oy:n sertifioitu johtamisjärjestelmä näkyy asiakkaille entistäkin parempana toimitusvarmuutena, luotettavuutena, tasaisena tuotelaatuna ja asioinnin helppoutena.

Pohjanmaan Kalusteelle sertifioidut johtamisjärjestelmät ovat avain kansainväliseen kauppaan. Sertifikaatit puhuvat puolestaan, eli ulkomaalaisille asiakkaille sertifioinnit kertovat paljon yrityksestä ja sen kokonaislaadusta. Monen kysymyksen esittäminen jää tarpeettomaksi nyt myönnettyjen sertifikaattien ansiosta. Suomalaisessa huonekaluteollisuudessa Pohjanmaan Kaluste on yksi harvoista yrityksistä, joille sertifikaatti on myönnetty.

ISO 9001 on kansainvälinen johtamisjärjestelmästandardi ja se perustuu kahdeksaan laadunhallinnan pääperiaatteeseen, jotka on osoitettava käytännössä toteutetuksi. Pääperiaatteita ovat: asiakassuuntautuneisuus, johtajuus, työntekijöiden sitoutuminen, prosessiajattelu, järjestelmäkeskeinen ajattelutapa, jatkuva parantaminen, tosiasioihin perustuva päätöksenteko ja molemminpuolista hyötyä tuottavat suhteet toimittajiin.

ISO14001 on puolestaan kansainvälinen organisaation ympäristönhallintastandardi, jossa määritellään ja hallitaan ympäristön kuormitusta mahdollisimman ekologisella tavalla. Esimerkkeinä ovat raaka-aineet ja energia.

Molemmat järjestelmät on linkitetty toisiinsa ja osaksi Pohjanmaan Kalusteen päivittäistä toimintaa.

Sertifioinnit tarkistetaan vuosittain

Pohjanmaan Kaluste Oy:n esimiestasolle ja työntekijöille nyt myönnetyt laatusertifikaatit ovat luonnollisesti kiitos hyvin tehdystä työstä, mutta sertifikaatit vaativat myös jatkossa tason pitämistä laadukkaana. Järjestelmien eri osa-alueisiin liittyy hallintaan ja parantamiseen liittyviä vaatimuksia. Vuosittain pidettävät kolmen päivän sertifioinnin tarkastukset vaativat asioiden menemistä eteenpäin, eli tämä velvoittaa aina vain parempaan kokonaislaatuun.

Pohjanmaan Kaluste Oy:n toimitusjohtaja Timo Viitala kertoo, että sertifioinnit tehtiin yrityksen toiminnan, eikä itse sertifioinnin vuoksi. Pohjanmaan Kaluste-konsernin liikevaihto kasvoi 20 prosentilla vuonna 2011.

– Sertifioinnit tukevat yrityksen vahvaa kasvua, toimitusjohtaja Timo Viitala sanoo tyytyväisenä.

Pohjanmaan Kalusteelle myönnetyt sertifikaatit koskevat yrityksen liiketoiminnan kaikkia osa-alueita. Pohjanmaan Kaluste Oy:n sertifioinnin suoritti kansainvälinen luokituslaitos Det Norske Veritas.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Timo Viitala, toimitusjohtaja, puh. 0201 450 520, timo.viitala@pohjanmaan.fi

Eira Viitala, liiketoimintajohtaja myynti ja markkinointi, puh. 0201 450 524, eira.viitala@pohjanmaan.fi

Harri Pakka, kehitysjohtaja, puh. 0201 450 550, harri.pakka@pohjanmaan.fi


TIEDOTE 14.9.2011, julkaisuvapaa klo 13.30

Ristomatti Ratia ja Stefan Lindfors avasivat sohvanäkemyksensä Pohjanmaan Kalusteelle

SUOMALAISTA SOHVAMUOTOILUA VUODELTA 2011: EKOLOGINEN RISTOMATTI JA YLLÄTYKSELLINEN PLAY

Pohjanmaan Kaluste Oy lukeutuu suomalaisen sisustusalan voimakkaimpiin kehittyjiin. Vuonna 2010 yritys julkaisi tiettävästi ensimmäisenä maailmassa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen sohvamalliston. Luonto-tuotteiden materiaalit on pitkän tuotekehitystyön tuloksena valittu siten, että niiden jättämä ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni. Nyt Luonto-mallisto laajenee käsittämään myös sohvapöydät ja säilytyskalusteet.

– Tarjoamme ekologisen vaihtoehdon kodin suuriin sisustushankintoihin. Vaativista materiaaleista huolimatta emme kuitenkaan halua tinkiä käyttömukavuudesta tai tuotteiden ulkonäöstä. Siksi kutsuimme uusien malliemme suunnittelijoiksi suomalaisen muotoilun eturivin tekijöitä, sanoo Eira Viitala Pohjanmaan Kalusteelta.

– Halusin tuoda ekologiseen Luonto-mallistoon omaa nimeäni kantavalla sohvalla ja lepotuoleilla pellavan ja puun kaunista vuoropuhelua. Lisäksi kiinnitin huomioni tavaroiden säilyttämiseen. Pitkä Luonto-sohvapöytä ja monikäyttöinen taso antavat lisää mahdollisuuksia järjestyksen säilyttämiseen kotona, kertoo Ristomatti Ratia.

Alan asiantuntijoiden keskuudessa Pohjanmaan Kaluste tunnetaan myös huonekalumekanismien aktiivisena kehittäjänä. Esimerkiksi aivan uusi Stefan Lindforsin suunnittelema PLAY-sohva on varustettu vuodemekanismilla ja jännittävällä sähkösäätöisellä divaanilla.

– Kun tutustuin syvällisemmin Pohjanmaan-mallistoon, innostuin välittömästi kaikista uusista istuin- ja sänkymekanismeista. Itse asiassa innostuin itsekin kehittämään toimintoja, jotka antavat lisää ulottuvuuksia sohvassa oleskelulle. Mitä sinä löydät PLAY-sohvasta?, kysyy Stefan Lindfors.

Ratian ja Lindforsin piirtämien uutuuksien lisäksi Pohjanmaan Kaluste lanseeraa Habitare 2011 -messuilla uuden, monipuolisesti muunneltavan Recliner-malliston sekä soivan sohvan – tyylikkään designsohvan, jonka sisään on integroitu Suomessa valmistetut laatukaiuttimet.

Lisätiedot: Eira Viitala, eira.viitala@pohjanmaan.fi, puh. 044 450 0024

Kuvatiedostot: http:extra.pohjanmaan.fi, käyttäjätunnus: pohjanmaan, salasana: habitare2011

Habitare: Helsingin Messukeskus 14.–18.9.2011, osastot 6 E 69 ja 6 H 88


Ristomatti Ratia29.8.2011
Huippu-uutuuksia Habitaressa!

Julkaisemme Habitare-sisustusmessuilla tukun todella mielenkiintoisia kalusteuutuuksia. Luvassa on mm. Stefan Lindforsin ja Ristomatti Ratian suunnittelemia sohvakokonaisuuksia, uusi recliner-mallisto sekä soiva sohva.

Stefan lupaa uuden Pohjanmaan-mallistoon kuuluvan Play-kokonaisuuden olevan leikkimielinen ja yllätyksellinen. Ristomatti puolestaan on piirtänyt ekologiseen Luonto-mallistoon puun ja pellavan kaunista vuoropuhelua.

Todella monipuolinen ja upeasti muotoiltu recliner-mallisto tarjoaa muuntuvaa mukavuutta sekä soiva sohva puolestaan Suomessa valmistetut OR-kaiuttimet laatusohvan sisään integroituna.

Tervetuloa tutustumaan Helsingin Messukeskukseen Habitare-messuille 14.–18.9. Pohjanmaan- ja Luonto-tuotteet löydät osastoilta 6 E 69 ja 6 H 86.


1.7.2011
Uudet verkkosivut avattu

Pohjanmaan Kalusteen uudet verkkosivut on avattu. Sivujen suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet yhdessä Pohjanmaan Kalusteen kanssa Briiffi ja Barabra.

Comments are closed.