top of page

Pohjanmaan Kaluste Oy

Vuosikymmenten aikana Pohjanmaan Kaluste Oy on kasvanut yhden miehen yrityksestä kansainväliseksi ja arvostetuksi huonekalualan toimijaksi. Työllistämme noin 500 henkilöä ja tuotteita valmistetaan neljässä tuotantolaitoksessa. Konsernin liikevaihdosta 55 % syntyy vientikaupasta.

Pohjanmaan Kaluste Oy on yhä perheomisteinen ja yrityksen perustajan, Pentti Viitalan, elämäntyötä jatkaa hänen poikansa Timo Viitala hallituksen puheenjohtajan roolissa.

Valmistamme korkealaatuisia, asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöitäviä huonekaluja koti- ja julkitilakäyttöön. Tuotemallistomme on laaja ja jatkuvan tuotekehitystyön ansiosta pystymme vastaamaan tämän päivän trendeihin. Pyrkimyksemme on kuitenkin olla ensisijaisesti vastuullinen valmistaja ja meille on tärkeää huolehtia henkilöstöstämme, yrityksen kestävästä kehityksestä sekä erityisesti tuotteidemme korkeasta laadusta niin, että niiden elinkaari on mahdollisimman pitkä.

Harri Pakka

Toimitusjohtaja

Kasvutarina

Yrityksen perustaja, Pentti Viitala, päätti myydä lehmät ja aloittaa käytettyjen huonekalujen verhoilun kotitilan navetassa vuonna 1964. Sohvia myytiin kuorma-autosta kiertokauppana ovelta ovelle. Muutamaa vuotta myöhemmin aloitettiin uusien sohvien tuotanto Kurikan Viitalassa vanhassa kansakoulussa, ja Pentin vaimon, Violan, lisäksi saatiin palkattua yksi työntekijä. Pentti myi ja markkinoi sohvia myyntinäyttelyissä, joita järjestettiin urheilu- ja nuorisoseurantaloilla.

1970-luvun lopulla toimintaa laajennettiin ostamalla Kuusiston Puunjalostustehdas ja työntekijämäärä nousi 20:een. Myyntinäyttelyiden lisäksi aloitettiin tuotteiden myynti huonekaluliikkeisiin.

Vuonna 1984 yrityksen nimi muutettiin Pohjanmaan Kaluste Oy:ksi, Pentin ja Violan lapsista tuli perheyrityksen osakkaita ja samoihin aikoihin aloitettiin vientikauppa Ruotsiin. Koko vuosikymmen oli vahvaa kasvun aikaa.

1990-luvun lama-aikana yrityksen pelasti itään suunnattu vientikauppa Suomen ja Ruotsin talouden romahdettua. Suomen toivuttua 1990-luvun lopulla lamavuosista, käynnistettiin yhteistyö kotimaisten huonekaluketjujen kanssa.

2010-vuosikymmenellä Pohjanmaan Kalusteen tuotteita oli myynnissä yli 200 huonekaluliikkeessä ympäri Suomen ja vientikauppaa tehtiin noin 15 maahan.

Vientikauppaa vahvistettiin vuonna 2012 ja Pohjanmaan Kaluste aloitti vientiponnistelut Pohjois-Amerikkaan Luonto Furniture-tuotemerkillä. Seuraavana vuonna perustettiin oma myyntiorganisaatio. Sittemmin Luonto Furniture Inc. on kasvanut merkittäväksi brändiksi Pohjois-Amerikassa palvellen asiakkaita Charlestonissa sijaitsevasta myynti ja logistiikkakeskuksesta käsin. Luonto-tuotteita myydään sadoissa huonekaluliikkeissä niin USA:ssa kuin Kanadassakin.

Vuonna 2020 kotikalusteiden rinnalle lanseerattiin Pohjanmaan Projektimyynti, joka palvelee hotelli-, majoitus-, ravintola-, ja hoivakohteita julkitilakalusteiden osalta.

 

Lähes 60 vuoden kokemuksella, Pohjanmaan Kaluste Oy jatkaa liiketoimintaa vahvana eteenpäin.

bottom of page